Kun mielessä on paljon - kaikkea ei tarvitse selvittää yksin.
Tarjoan sinulle tukea erilaisissa elämäntilanteissa ja -muutoksissa. Yhdessä voimme selkeyttää tilannettasi, löytää uusia näkökulmia ja vahvistaa sinun voimavarojasi.
Kuka olen?
TULOSSA
ASIAKASPALAUTTEITA
“Piian kanssa työskennellessä löytyi uutta kulmaa myös jo aiemmin käsitellystä asiasta. Ja bonuksena minussa korjaantui asia, josta ei edes puhuttu.”
— LMJ +50 v.“Piia on ihanan lämmin ja helposti lähestyttävä terapeutti. Hänen kanssaan tulee sellainen olo, että voi olla oma itsensä ja puhua asioista juuri niin kuin ne ovat.
Piiasta välittyy aito läsnäolo ja tunne siitä, että hän oikeasti kuuntelee eikä vain kuule. Hänen kanssaan kaikki tunteet ovat sallittuja. Mitään ei tarvitse kaunistella tai selitellä.
Koen, että Piian kanssa on turvallista pysähtyä omien ajatusten ja tunteiden äärelle. Hän kohtaa ihmisen lämpimästi, hyväksyvästi ja aidosti.”
— Tilda 40 v.“Elämääni tuli liikaa isoja yllättäviä asioita yhtä aikaa ja olin kuormittunut. Koin, että tarvitsin apua.
Oikeanlaisten kysymysten avulla keskustelu lähti helposti käyntiin. Sain jäsenneltyä asioita ja selkeyttä siihen, miten voin edetä omassa elämässäni pienin askelin eteenpäin.
Tapaamisten jälkeen oli aina tosi hyvä ja kevyt fiilis. Huomasin, että uni ongelmat helpotti.”
— Emilia 52 v.
mitä on lyhytterapia?
Kognitiivinen lyhytterapia on tavoitteellinen, käytännönläheinen ja lyhytkestoinen terapiamuoto, jossa keskitytään ajatus-, tunne-, ja toimintamallien muuttamiseen.